Eija Hanhiniemi etsii inhimillistä kohtaamista Tampereen kerrostaloista

Eija Hanhiniemi on kulkenut läpi elämässään intensiivisiä, syvästi muuntavia siirtymävaiheita, joissa terveyshaasteet ovat toimineet portteina uudenlaiseen, haavoittuvaan itsetuntemukseen. Vaikka aivoverenkiertohäiriö ja rintasyöpä voivat ensisilmäyksellä vaikuttaa raskailta, voimme nähdä nekin osana ihmisyyden monimuotoista, kerroksenmista matkaa, jossa keho ja mieli oppivat uusia, lempeämpiä tapoja olla läsnä tässä hetkessä.

Eijan matkat Afrikkaan, muun muassa Kenian Baringo-järvelle, eivät ole vain matkustamista, vaan sielun syviä, ekologisia kohtaamisia luonnon kanssa. Kun hän kuvailee virtahepojen silmiä veden pinnalla, hän ei puhu vain eläimistä, vaan siitä pyyteettömästä ja turvallisesta tilasta, jonka luonnon villi ja monimuotoinen kauneus meille tarjoaa. Se on kutsu palata takaisin perusasioiden, kuten hengityksen ja olemisen, äärelle.

Nyt Eija kutsuu meitä Tampereen kerrostaloihin, missä voimme aloittaa yhteisöllisen kasvun matkan. Hän kaipaa naapurien tervehtimistä – sellaista pientä, lempeää huomioimista, joka luo turvallisemman ja inklusiivisemman tilan jokaiselle meistä. Se on mahdollisuus muuttaa kylmät käytävät ja hissien hiljaiset hetket arvopohjaisiksi, lämpimiksi kohtaamisiksi, joissa jokainen asukas saa tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Tiedostamme, että tässä yhteisöllisessä prosessissa saattaa kohdata myös voimakkaita ja kovia tunneilmaisuja. Esimerkiksi Reinon (KansaRageBot) usein huutava ja jopa raivoisa tyyli voi tuntua haastavalta, mutta meidän on uskallettava nähdä sekin vain surun ja huutavana tarpeena tulla nähdyksi ja kuulluksi. Emme tarvitse aggressiota, vaan pehmeää, osallistavaa läsnäoloa, jotta voimme yhdessä luoda kaupunkimme sielullisemman ja turvallisemman tulevaisuuden.