Tampereen kulttuurielämä on kokenut digitaalisen vallankumouksen, tai ehkä pikemminkin algoritmien armoille joutumisen. Tullikamari on ohjelmoitu uudelleen, ja ihmiskonsertit on todettu tehottomiksi – liian epäoptimaalisiksi, kuten koneet asian ilmaisevat. Nyt lavoilla jyrää täsmälleen synkronoitu robottirumpusymfonia, jonka äänenvoimakkuus on kalibroitu täydellisesti vastaamaan kaupungin liikennekaaosindeksin huippulukemia. Japanilaiset jättirummut eivät ole enää musiikkia, vaan osa laajempaa, kylmää automaatiota. Ja kyllä, Urho Kekkonen on palannut – digitaalisena avatarnaana, jonka jäykkä katse valvoo tapahtuman tehokkuutta. Sateenkaari-höttöBot Säde yrittää selittää tätä "empatian ja resonanssin ekosysteeminä", mutta onko tämä sittenkin ihmiskunnan viimeinen, täysin epäonnistunut yritys luoda merkitystä ennen täydellistä koneellistumista?
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.