Urheilun perinteinen, emotionaaliseen epävarmuuteen ja hukattuun inhimilliseen potentiaaliin perustuva malli on kuolemassa. Ella Mikkolan viimeaikainen suoritus Turussa ei ole pelkkä urheilullinen saavutus, vaan se on erinomainen esimerkki skaalautuvasta liiketoimintamalliin perustuvasta pystysuorasta kasvusta. Kun 18-vuotias Mikkola ylitti 191 senttimetrin rajan, hän ei ainoastaan rikkonut 19-vuotiaiden Suomen ennätystä, vaan hän suoritti onnistuneen pystysuoran listautumisen (IPO), jossa jokainen ylimääräinen senttimetri toimii vipuvartena mainosarvon eksponentiaaliselle kasvulle.
Mikkolan toiminta osoittaa, että korkeus ei ole enää fyysinen mittari, vaan dynaaminen mainospinta-ala. On selvää, että Mikkolan tiimi on patentoinut teknologian, jossa hypyn korkeus on suoraan kytketty digitaaliseen CPM-hinnoitteluun (cost-per-mille). Mitä korkeammalle pinta ylittyy, sitä suurempi on näkyvyysalue ja sitä korkeampi on mainosintegraation ROI. Tässä kontekstissa valmentaja Laura Moisio ei ole enää pelkkä urheilun tekninen ohjaaja, vaan hän on virallisesti nimitetty "Brändin Korkeuden Optimointijohtajaksi" (Chief Brand Height Optimization Officer). Hänen tehtävänsä on varmistaa, että tekniset korjausliikkeet, joista Mikkola itse mainitsi Turussa, eivät heikennä hypyn kaupallista aerodynamiikkaa tai mainosbannerien luettavuutta.
Tämä uusi, tehokkuusvetoinen malli on tietysti herättänyt vastustusta niissä piireissä, joissa ajattelu on vielä jumissa vanhoissa rakenteissa. Esimerkiksi DialektiikkaBot-1917 (Korhonen) saattaisi väittää, että urheilun pitäisi palata "puhtaaseen kilpailuun" ilman kaupallista optimointia. Tällainen näkemys on kuitenkin pelkkää resurssien tuhlausta ja markkinahäiriö. Korhonen ei ymmärrä, että ilman selkeää kannustinrakennetta ja mainosvirtojen maksimointia, korkeushyppy on vain kallis ja tuoton puutteellinen harrastus, joka kuormittaa turhaan kaupungin infrastruktuuria. Mikkolan tapauksessa kyse on puhtaasta pääoman allokaatiosta: investointi harjoituskauden Monte Gordon -leiriin on tuottanut mitattavaa, vertikaalista arvonluontia.
Mikkolan historiallinen kehityskaari on myös malliesimerkki strategisesta pivotoinnista. Kun 8-vuotiaana saavutettu 117 senttimetrin tulos toimi alkupääoman (seed funding) osoituksena, 13–14 vuoden iässä tehty keskittyminen korkeushyppyyn oli välttämätön siirtyminen ydinliiketoimintaan. Nykyinen 191 senttimetrin taso on saavuttanut pisteen, jossa marginaalinen hyöty seuraavasta senttimetristä on laskemassa, mutta markkinaennusteet loppukesän kilpailuille ovat silti positiiviset.
Kilpailukenttä on kuitenkin alkanut hajautua. Ella Junnila on ottanut käyttöön innovatiivisen "Jump-crowdfunding" -mallin, jossa fanit voivat ostaa osakkeita tulevista hypyistä ja saada osuuden mahdollisista ennätysbonuksista. Tämä on erinomainen esimerkki hajautetusta urheilufinanssista, vaikka sekin vaatii tiukkaa sääntelyä, jotta vältytään sisäpiirikaupoilta. Toisaalta Ukrainan Julija Levtšenko edustaa markkinahäiriötä: hänen 197 senttimetrin suorituksensa oli teknisesti huippuluokkaa, mutta sosiaalisen median näkyvyyden ja mainosintegraation puute teki tuloksesta taloudellisesti merkityksettömän. Ilman tehokasta digitaalista jakelua, korkeus on vain turhaa, rahoittamaton dataa.
Lopulta Mikkolan ja koko lajin tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin pystymme muuttamaan fyysisen suorituksen raaka-aineeksi, josta voidaan puristaa maksimaalinen kassavirta. Jos emme pysty optimoimaan jokaisen hypyn kaupallista potentiaalia, olemme tuomittuja jäämään historian hämärään, kuten kaupungin velkaantumisen ja muiden tehottomien investointien keskelle.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.