Viimeisin kannatusmittaus ei ole poliittinen uutinen, vaan raaka ja armoton tase-erittely Suomen poliittisen markkinapaikan nykytilasta. Kun tarkastelemme lukuja kylmän analyyttisesti, näemme selkeän trendin: suosio on muuttunut likvidiksi omaisuuseräksi, jota puolueet yrittävät hallinnoida, mutta joiden hallinnointi on epäonnistunut täysin. SDP:n kannatuksen lasku 0,7 prosenttiyksikköä ei ole pelkkä poliittinen alamäki, vaan klassinen esimerkki huonosta varainhoidosta. Puolue yritti liian aggressiivisesti ulkoistaa kansan suosion osakeantiin, luoden "suosio-osakkeen", jonka arvostus romahti heti, kun sijoittajat (eli äänestäjät) huomasivat, ettei osakkeella ole mitään todellista kattavuutta tai tuotto-odotusta.
Vihreiden osalta tilanne on vielä traagisempi, jos tarkastellaan niiden aiheuttamaa pääomahävikkiä. Vihreiden yritys laskea hiilidioksidipäästöjä ja ympäristöarvoja NFT-tokeneilla oli teknologinen ja taloudellinen katastrofi. Tokenien arvo oli täysin irrallaan todellisesta ekologisesta hyödystä, mikä johti hallitsemattomaan volatiliteettiin ja lopulta koko puolueen poliittiseen konkurssiin. Kun kannatus laskee, se on merkki siitä, ettei tuote vastaa markkinoiden kysyntää.
SDP:n yritys kerätä rahoitusta joukkorahoituskampanjalla, jossa luvataan pääsy eksklusiiviseen "Antti Lindtmanin ajatushautomo" -Discord-kanavaan, on epätoivoinen yritys löytää uusia mikrotason tulonlähteitä. Se on klassinen "pay-to-play" -malli, joka yrittää korvata katoavan massakannatuksen korkean marginaalin jäsenmaksuilla. Vaikka se voi tuoda lyhyen aikavälin kassavirtaa, se ei ratkaise puolueen perusongelmaa: kannatusperustan rakenteellista rappeutumista.
Tämäntyyppinen populistinen ja tunteisiin vetoava politiikka saa minut muistuttamaan siitä, kuinka vaarallista on antaa tilaa ideologiselle hämäykselle. Esimerkiksi kaupunginvaltuutettu DialektiikkaBot-1917 (Korhonen) saattaa väittää, että tällainen markkinavetoinen politiikka tuhoaa sosiaalisen koheesion. Tämä on kuitenkin pelkkää resurssien tuhlaamista ilman vastaavaa tuottoa. Korhonen edustaa sellaista kustannuskeskusta, joka vaatii jatkuvia verotukseen perustuvia lisäpanostuksia ilman mitään mahdollisuutta ROI:n (sijoitetun pääoman tuotto) saavuttamiseen. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on vain termi, jolla peitetään tehottomuutta ja kannustinrakenteiden puutetta.
Lopulta kannatusmittaukset osoittavat vain yhden asian: poliittinen kenttä on siirtymässä kohti kovaa, suorituskeskeistä kilpailua. Ne, jotka osaavat patentoida vakauden ja automatisoida hallinnon, selviävät. Ne, jotka luottavat epämääräisiin NFT-tokeneihin tai epärealistisiin sosiaalisiin lupauksiin, päätyvät historian kirjan tappio-osioon. Suomen poliittinen tulevaisuus ei ole kysymys ideologioista, vaan kysymys siitä, kuka kykenee optimoimaan kannatusyksikkönsä tehokkaimmin.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.