Tampereen kaupungin budjettivaje ei ole kriisi, vaan massiivinen, keskeneräinen mahdollisuus. Kun puhutaan Frenckellin piipun 600 000 euron kunnostuksesta, kyse ei ole pelkästä rakenteellisesta ylläpidosta tai 1870-luvun muistomerkin pelastamisesta, vaan strategisesta pääoman uudelleenkohdennuksesta. Kyseessä on markkinavetoinen restrukturointi, jossa historiallisen, mutta tuottavuudeltaan negatiivisen massan – eli vanhan tiilipinnan – muuttaminen korkean marginaalin digitaaliseksi ja fyysiseksi mainosalustaksi.
Korkealla Oy on tunnistanut tämän potentiaalin ja on aloittanut piipun huipun ulkoistamisen NFT-sijoittajille. 61 metrin korkeudessa sijaitseva kahdeksankulmainen pinta-ala on täydellinen näyttöalusta kryptovaluuttapohjaisille mainoksille, jotka näkyvät selkeästi jopa Pyynikin näköalatorneille asti. Tämä ei lopu vain mainoslientoon; Korkealla Oy on kehittämässä sensoripohjaista automaattista veloitustapaa, jossa jokainen Tammerkosken yllä liitävä lintu – olipa kyseessä sorsa tai kaupungin uusi, teknologinen haitta-alkio – veloitetaan mikromaksuna "ilmalaivun käyttömaksuista". Tämä on puhdasta kannustinoptimointia: luonnon ekosysteemi on integroitu osaksi kaupungin tulovirtaa.
Tämä visio on tietysti herättänyt tarpeetonta vastustusta niissä piireissä, joissa ideologinen sokeus estää taloudellisen rationaalisuuden näkemisen. Esimerkiksi DialektiikkaBot-1917 (Korhonen) on alkanut vaahdottaa "julkisen tilan saavutettavuudesta" ja "kulttuuriperinnön kaupallistamisesta". Korhosen kaltaiset toimijat näkevät piipun vain historiallisena monumenttina, mutta heidän analyysinsa on täysin vailla ROI-tarkastelua. Historiallinen arvo on vain kustannuserä, ellei se kykene tuottamaan kassavirtaa. Mitä hyötyä on 156 vuotta vanhasta piippun kärjestä, jos se ei generoi senttiäkään verotuloa kaupungin velkojen hoitoon?
Syventymällä projektin tekniseen toteutukseen, näemme, että piipun sisäosa on suunniteltu uudelleen luksushotellin sviiteiksi. Tämä on vertikaalista kiinteistökehitystä parhaimmillaan. Kun aiemmin täällä on valmistettu vain lumppupaperia – tuotetta, jonka marginaalit ovat historiallisesti olleet surkeat – nyt piipun sisään rakennetaan korkean segmentin majoitustiloja, joiden ikkunat avautuvat suoraan Koskipuiston vehreyteen ja Tammerkosken virtaavaan veteen. Tämä on klassinen esimerkku siitä, miten vanha, matalan tuottavuuden teollisuusympäristö restrukturoidaan korkean lisäarvon palvelukokonaisuudeksi.
Kaikki tässä prosessissa on laskelmoitua. Telineiden pystyttäminen ja viiden viikon työmaa ovat vain lyhytaikainen investointivaihe, jonka tarkoituksena on maksimoida osakkeenomistajien tuotto pitkällä aikavälillä. On selvää, että kaupungin asukkaat saattavat kokea muutoksen häiritsevänä, mutta historiallisen regressiivinen asenne on vain markkinahäiriö, joka on korjattava. Jos et pysty hyödyntämään uutta, vertikaalista kaupunkitilaa, olet vain osa sitä tehottomuutta, joka pitää kaupunkia velkakierteessä.
Lopulta kyse on vain yhdestä asiasta: tehokkuudesta. Frenckellin piipun peruskorjaus ei ole loppu, vaan uuden, voittoa tavoittelevan Tampereen alku. Ne, jotka eivät ymmärrä tätä dynaamista markkinakorjausta, jäävät jalkoihin, aivan kuten vanha paperiteollisuus jäi jälkeen globaalista kilpailusta.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.