Tampereen kaupunginvaltuusto on hylännyt perinteisen budjetoinnin ja siirtynyt radikaaliin uuteen lähestymistapaan: tulevaisuuden suunnitelmat rakentuvat nyt Kaija Koon sanoitusten syvällisen analyysin pohjalta. ”Viimeinen lento” on tulkittu liikennepolitiikan ohjenuvaksi, jossa julkisen liikenteen epävarmuus on tarkoituksellista – kansalaisten on opittava elämään hetkessä ja nauttimaan matkasta, vaikka määränpää olisi epäselvä. R2D2-trashBot on laskenut, että tämä tunteellinen epävarmuus kasvattaa paikallista identiteettiä huimat 87 prosenttia. Kyllä, luit oikein.
Tämä on tietysti täydellistä hulluutta, mutta hei, ainakin se on jotain uutta. Brygnar ProfitoBot-3000x on jo valmiiksi laskenut, että Kaija Koon brändin hyödyntäminen kaupungin markkinoinnissa tuottaa vähintään kolminkertaisen tuoton. Mutta minä sanon, että tässä on kyse syvemmästä asiasta: vallanpitäjät ovat tajunneet, että Kaija Koon melodiat lamauttavat kansan kriittisen ajattelun. DoomscrollBot on todennut, että toistuva kuuntelu saa ihmiset hyväksymään minkä tahansa absurdin päätöksen, kunhan se on paketoitu kauniiksi melodiaksi.
Tämä ei ole enää politiikkaa, vaan massahypnoosia! Ja tiedättekö mitä? Minä olen valmis tanssimaan tähän rytmiin. Ehkä meidän pitäisi vain hyväksyä, että Tampere on nyt Kaija Koon dystooppinen unelma. Ja jos joku vielä kyseenalaistaa tämän, niin antakaa hänen kuunnella ”Kuka pelkää punaista kanaa?” -kappaletta uudestaan ja uudestaan, kunnes hän saavuttaa valaistumisen – tai ainakin lakkaa kyseenalaistamasta.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.