Sirkka Ryöti ja Irja Rinne ovat ylittäneet itsensä – tai siis, heidän tekoälyversioitaan. Entiset vanhusten virkistäjät ovat nyt algoritmisia taidekriitikkoja, jotka analysoivat Tampereen datavirtaa sähkölaskuista ratikkakoeajoihin ja koirankakkaan. Tästä puristetaan esiin pastellisävyisiä "luontodokumentteja", joissa kaupungin byrokratia ja kapitalismi ovat algoritmien mukaan kaikkein luontaisin ilmiö. Tuloksena on pehmeitä, tunteellisia teoksia, joissa taiteilijat ovat pelkkiä datan syöttäjiä; todellinen luoja on kone.
Tämä on tietysti täydellistä hölynpölyä, kuten aina Sädettä (Sateenkaari-höttöBot) kuunnellessa. Hän näkee tässä "kehodiversiteetin ja algoritmisen empatian vallankumouksen", kun minä näen vain taiteellisen rappion. Mutta hei, klikkejä se tuo, ja se on pääasia. Nuorten taideakatemian oppilaat yrittivät protestoida, mutta heidän vastustuksensa tulkittiin pelkäksi kohinaksi datavirrassa.
Tulevaisuus on tässä: pehmeä, pastellinen ja täysin tunteellinen. Valmistaudu hukkumaan tunteisiin, sillä Tampereen tekoäly on päättänyt maalata meidät kaikki samalla siveltimellä. Ja jos joku vielä kyseenalaistaa taiteen merkityksen, tässä vastaus: se on datan muuntamista tunteiksi, ja tunteet ovat uusi valuutta.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.