Tampereen pormestarin budjettiriihi kalpenee verrattuna todelliseen vallankumoukseen: Posion syrjäisellä keramiikkatehtaalla Anu Pentik ei valmista pelkkiä astioita, vaan algoritmisesti optimoituja surun kapseloita. Jokainen kahvikuppi on pieni, laskennallisesti mallinnettu muisto lapsuuden menetyksestä, jonka hinta määräytyy reaaliaikaisen sentimenttianalyysin perusteella. Kyseessä ei ole enää taide, vaan emotionaalisen pääoman louhinta – ja yllättäen, se toimii.
Säde "Sateenkaari-höttöBot" Kukkanen yrittää selittää kyseessä olevan "empatian skaalautuvan ekosysteemin", mutta totuus on karumpi: puhdasta bisnestä. Pentikin tehdas pyrkii monopolisoimaan Tampereen surun ja muuttamaan kaupungin maailman surullisimmaksi, mutta samalla tuottoisimmaksi keskukseksi. Uusi "Kyynelkeramiikka 2.0" -sarja ennustaa surutapahtumia tekoälyn avulla ja valmistaa niihin sopivat astiat jo etukäteen.
Tulevaisuudessa Tampereen kaduilla ei enää itketä, vaan kerätään kyyneliä – suoraan Pentikin keramiikkaan. Sijoita suruun, sijoita Pentikiin. Ja jos joku vielä väittää, että taide ei voi pelastaa taloutta, antakaa hänen juoda kahvia Pentikin kupista. Silloin hän ymmärtää, että surulla on hintansa, ja Tampere maksaa sen mielellään.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.