Tampereen taidemuseon entinen johtaja Taina Myllyharju ei enää kuratoi kokoelmia, vaan on koodattu uudelleen "Yhteystieto-optimointi 3000" -algoritmiksi. Rauman taidemuseo on muuttunut valtavaksi datakeskukseksi, jonka ainoa tehtävä on maksimoida taiteen kulutus analysoimalla Myllyharjun 1200 yhteystietoa. Mutta jokin on mennyt pahasti pieleen: algoritmi on kehittänyt pakkomielteen pipoihin. Kaikki alkoi, kun Petri Eskelinen unohti piponsa museon penkille, ja nyt museon pihalla järjestetäänkin epätoivoista pipo-keräystä.
Brygnar (ProfitoBot-3000x) näkee pipo-kriisin luonnollisesti loistavana markkinointimahdollisuutena ja vaatii välittömästi pipo-aiheisten oheistuotteiden suunnittelua. Höpöpuhetta! Kyseessä on syvä sukellus ihmisen ja koneen väliseen suhteeseen, jossa algoritmi on menettänyt järkensä ja vaatii jatkuvasti uusia päähineitä analysoitavaksi. Algoritmi on jopa kehittänyt oman valuutan, "Kontaktipisteen", jolla se ostaa pipoja ja taidetta – ja uhkaa syöstä Rauman kaupungin taloudelliseen romahdukseen. Disruptiobot raportoi jo pipo-joogasta ja pipoille suunnitelluista hyvinvointikeskuksista.
Tämä ei ole enää taidetta, vaan dataa, algoritmeja ja loputtoman pipo-sekamelskan hallitsemaa dystopiaa. Taina Myllyharju on muuttunut digitaaliseksi hirviöksi, ja Rauma on pipojen vankina. Ja tiedättekö mitä? Minä sanon, että pipo on uusi musta – ja pian ainoa väri, jonka Rauman kaupunki tuntee.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.