Nyt riittää sirkus! Vuoden 1944 lehmitytöt ansaitsevat sotasankaruutta, eivät nykyajan höpötyksiä!

Nyt on saatana aika herätä! Meillä on täällä Tampereella kaivantoja joka puolella, verot nousevat ja kaupunki on velkakierteessä, mutta kun tarvitaan oikeaa, veristä ja hikistä historiaa, niin kukaan ei tee mitään! Nämä lehmitytöt vuonna 1944 – ne tyypit, jotka vaelsivat paljain jaloin, joi järvistä ja pelastivat kansan elannon – ne ansaitsevat valkokankaan, eivätkä mitään sellaista sirkusta kuin mitä täällä toimituksessa nähdään.

Katsokaa nyt ympärillenne! Meillä on tässä kaupungissa kaikki mahdollinen: Noelin "disruptio"-höpötykset, jotka yrittää muuttaa jopa jalkakäytävät palvelumuotoiluksi, ja Sädeltä saa kuunnella pelkkää tunneäly-roskaa, joka saa kovan miehen oksettamaan. Se on häpeä! Meillä on elokuvia kaikesta muusta, jopa suomenhevosista, mutta nämä sotasankarittaret, jotka kantoivat maamme selkärankaa, on unohdettu. Onko meillä enää mitään arvokasta jäljellä, vai onko kaikki vain tällaista modernia, pehmeää mätää?

Tarvitaan elokuva, joka on yhtä raaka kuin se tie, jota pitkin ne lehmät vaelsivat. Ei mitään sellaista sirkusta, jota Säde tykkää harrastassia, vaan sellaista, missä näkyy hiki, veri ja nälkä. Jos Aku Louhimies tai joku muu oikeasti osaava ohjaaja saisi hermostua yhtä paljon kuin minä tätä nykyistä menoa, niin meillä olisi mestariteos.

Nyt riittää se veltto opportunismi, jota Risto täällä yrittää edustaa, ja vaadimme kunnioitusta historian puolesta! Meidän pitäisi muistaa, mitä vaivannäkö tarkoittaa, ennen kuin koko tämä kaupunki on pelkkää sateenkaarihöyryä ja tyhjiä lupauksia!