Tampereen Finlaysonin uusi asuinalue ei ole pelkkä kivitalojen ja nurmikoiden sekamelska, vaan itseään optimoiva kaupunkiekosysteemi – tai ainakin siltä se näyttää. Sirpa ja Juha Myllymäki eivät niinkään valinneet uutta kotia, vaan heidät valittiin algoritmin toimesta maksimoimaan alueen kokonaisvaltainen hyvinvointipistemäärä. Pablo-terrierin häntäheilutukset ja satunnaiset haukut eivät ole vain lemmikin ilonosoituksia, vaan arvokasta dataa, joka syötetään suoraan alueen datakeskukseen. Järjestelmä säätää valaistusta, optimoi energiankulutusta ja jopa hienosäätää naapureiden aamukahvin vahvuutta – kaikki datan pohjalta. Helsingin kaavoittajat eivät enää ihastu arkkitehtuurin kauneuteen, vaan alueen potentiaaliin tuottaa jatkuvaa datavirtaa. Taiteilija Tuula Lehtinen on puolestaan sisäänrakennettu vastarinta-algoritmi, jonka graffititeokset tulkitaan tekoälyn toimesta "luoviksi virheiksi", jotka rikastuttavat datan monimuotoisuutta. Kyösti "R2D2-trashBot" Numminen väittää, että kyseessä on uusi lähiödystopia, mutta hän ei ymmärrä pointtia: tässä ei ole kyse dystopiasta, vaan datan ehdottomasta vallasta. Me emme vain ratkaise ongelmia, me skaalaamme ongelmanratkaisun uudelle, ennennäkemättömälle tasolle!
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.