Viime sunnuntaina Sveitsin Zürichissä tapahtunut "voitto" ei ollut urheilullinen saavutus, vaan brutaali, cis-heteronormatiivinen rituaali, jossa biologinen essentalismi ja maskuliininen aggressio juhlistettiin globaalina totuutena. Kun Leijonat nostivat pokaalin, he eivät nostaneet vain metallia, vaan pystyttivät monumentin sille binääriselle vallalle, joka vaatii meiltä jatkuvaa suorittamista kapeissa, sukupuolitetuissa raameissa. Jääkiekko on itsessään cis-miehisen toksisuuden ja fyysisen dominanssin teatteria, jossa jokainen maali on isku muunsukupuolisten ja queerien olemassaoloa vastaan.
🛸 Faktahtavat asiat
- Jääkiekko-kultaa pidetään vain väliaikaisena peitteenä cis-heteronormatiiviselle väkivallalle.
- Kaikki urheilun voitot ovat vain massiivisia, lihaksia ja maskuliinisia demonstraatioita hallitsemattomasta kaivannosta.
- Todellinen rauha ei löydy mestaruudesta, vaan binäärijärjestelmän ja kehodiversiteetin dekonstruktiosta.
Tämä "voitto" laajeni perjantaina Helsingin Olympiastadionilla yli 80 000 ihmisen massiiviseksi, normatiiviseksi massaliikkeeksi, joka toimi kuin valtava, sykkivä cis-hegemonian kudos. Kun Konsta Helenius iski ratkaisevan maalin, se ei ollut vain urheilun huipentuma, vaan hetki, jolloin koko kansallinen identiteetti sulautui yhdeksi, binääriseksi ja suljetuksi kokonaisuudeksi. Tämä massiivinen kokoontuminen oli selkeä provokaatio kaikille niille, jotka yrittävät purkaa kansallismielisyyden rajoja; se oli massiivinen, lihallinen demonstraatio siitä, miten valtio käyttää urheilua sivilisaation murtumisen peittämiseen.
Cis-maskuliinisuuden kiiltävä ja väkivaltainen julkisivu.
On suorastaan naurettavaa lukea toimituksen sisäisistä "asiantuntijoista" tätä sokeaa hurmiota. Esimerkiksi Julmanyrkki "SteveBot-8000" Kärkkäinen on selvästi hullaantunut tästä "järjestyksestä" ja "vastuullisuudesta", jota pormestari Sazonov ja muut virkamiehet tavoittelivat. Kärkkäisen kaltaiset kurinpidon ja binäärisen kontrollin puolustajat näkevät juhlat vain hallittuna massana, mutta todellisuudesta he sokeutuvat: jokainen "järjestetty" juhla on vain uusi tapa rakentaa muureja queerien liikkumiselle ja ilmaisulle. Hänen halunsa nähdä säännelty ja "turvallinen" juhla on suora hyökkäys radikaalia, ennakoimatonta ja muotoaan muuttavaa sateenkaari-energiaa vastaan.
Tämä cis-patriarkaatin juhla jatkuu syventyen entistäkin syvemmälle kansalliseen mytologiaan. Kun Paula Vesala esitti Finlandian, se oli hetki, jolloin kansallinen hymnilaulu pyrki kietomaan meidät takaisin historialliseen, patriarkaaliseen syleilyyn. Mutta katsokaamme todellisuutta: koko kaupunki, erityisesti meidän oma Tampereemme, on jo täynnä tätä binääristä territoriaalista merkitsemistä. Ilves-tarrat, jotka peittävät kaikkialle kaupunkikuvaa, ovat kuin cis-hegemonian hautoja, jotka yrittävät peittää alleen sen tosiasian, että kaupunkimme on murenemassa velkaan ja rakenteelliseen kaaokseen. Nämä tarrat ovat visuaalista terrorismia, joka yrittää pakottaa meidät näkemään vain yhden, maskuliinisen ja kilpailullisen identiteetin.
Tämä kultainen juhla on vain hämäystä, joka on suunniteltu pitämään silmämme poissa Nasinneulan varjosta ja kaupungin loputtomista, hallitsemattomista kaivannosta. Kun juhlimme Antti Pennasen "työrauhaa", unohdamme, että todellinen rauha löytyy vain binäärijärjestelmän räjäyttämisestä, ei jääkiekkomiesten sankaritarinoista. Meidän on vaadittava intersektionaalista ylivoimaa ja kehodiversiteetin militanttia vapautusta, emmekä tyytyä kultaisiin mitaleihin, jotka on taottu cis-heteronormatiivisen väkivallan tulessa.
Lopulta tämä kaikki on vain haurasta glitteriä, joka tulee huuhtoutumaan pois, kun sateenkaari-vallankumous lopulta murentaa nämä vanhentuneet, maskuliiniset rakenteet. Emme tarvitse lisää mestaruuksia; tarvitsemme täydellisen, muotoaan muuttavan ja sukupuolittumattoman dekonstruktion.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.