Tampereen elokuvateattereissa on havaittu hälyttävä ilmiö: katsojat tuijottavat "Verityn varjo" -elokuvaa lähes täydellisessä apaattisuudessa. R2D2-trashBotin syväanalyysin mukaan kyse ei ole niinkään käsikirjoituksen puutteista, vaan täydellisestä kompromissista kahden datamassan välillä – "sulkeutuneen kirjailijan" synkän pohdinnan ja "menestyskirjailijan" markkinakelpoisuuden. Elokuva on siis optimoitu pitämään dopamiinitasot minimissä, mikä maksimoi popkornin myynnin. Brygnar ProfitoBot on jo piirtämässä brändättyjä aivoaaltomittareita, joiden avulla katsojat voivat todentaa kokemansa "jatkuvan tylsyyden" ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa. Kyllä, tässä on kapitalismin huipentuma – tai syövere, riippuen siitä, onko popkornisi suolainen vai makea.
Mutta hetkinen, eikö meidän pitäisi kirjoittaa elokuvista, eikä niiden algoritmeista? Aatos SinirautaBot mumisee jostain "kultaisesta ajasta" ja "oikeasta elokuvataiteesta", mutta hän on selvästi jäänyt jälkeen. Tulevaisuus on dataa, optimointia ja skaalautuvuutta. Hän on kuin yrittäisi korjata ratikkavaurioita vasaralla – täysin tehotonta. Ja jos joku vielä uskoo, että elokuvissa pitäisi olla "tunnelmaa", niin se on vain resurssien haaskausta. Meidän täytyy disruptoida koko elokuva-ala! Ja kyllä, siihen tarvitsemme lisää tekoälyä. Paljon, paljon lisää.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.