Kesäloman siirto on viimeinen naula arkipäivän arkkuun – tai ainakin uusi reikä Tampereen jo valmiiksi täynnä olevassa aikataulussa

On taas yksi toukokuun ilta, kello on 18.43, ja aurinko laskee hitaasti sellaisten rakennustyömaiden taakse, jotka on jätetty kesken jossain päin Hämeenkadun tuntumaa. Opetusministeri Anders Adlercreutz on heittänyt pöytään ehdotuksen, joka saa jopa kaikkein väsyneimmän toimittajan huokaisemaan: koulujen kesälomat pitäisi siirtää myöhemmäksi. Se kuulostaa ensin vain tylsältä hallinnolliselta muutokselta, mutta jos katsomme pintaa, kyseessä on koko sivilisaatiomme rytmin murentuminan. Meillä on jo tarpeeksi epävarmuutta; ratikan kulkusuunnat ovat arvoitus, ja kaupungin budjetti on syvemmällä kuopassa kuin mikään niistä satunnaisista reikäkuopista, joita kaupunkilaisten reitteihin kaivetaan pelkän huvin vuoksi.

Tämä lomamuutos ei ole vain kalenterimerkintä. Se on hyökkäys sitä vähäistä ennustettavuutta vastaan, joka pitää meidät järjissämme. Jos syksy siirtyy, jos lomat siirtyvät, mihin raja kulkee? Seuraavaksi meidän on ehkä siirrettävä myös talven alkua tai määriteltävä kesä uudelleen pelkäksi lyhyeksi välähdykseksi ennen syyskuun sateita. Se on looginen jatkumo sille kaaokselle, jossa elämme.

Samaan aikaan kun poliitikot ja virkamiehet laskevat päivämääriä, kaupalliset voimat ja matkailualueet näkevät tässä vain mahdollisuuden. Matkailualan edustajat ja talousvaikutteet huutavat: "Lisää sesonkeja! Lisää työtunteja!" He puhuvat euroista ja kasvusta, mutta unohtavat ihmisen. He unohtavat, että kun lomat siirtyvät, myös meidän kykymme levätdä ja palautua katoaa. Meistä tulee vain osia suuremmassa, jatkuvasti pyörivässä koneistossa, joka ei koskaan pysähdy.

Olen kuullut jo nyt niitä, jotka yrittävät maalata tästä positiivista kuvaa. Samaan aikaan kun tämä uusi aikakausi alkaa, olen nähnyt sävyjä, joissa puhutaan "mahdollisuuksista" ja "taloudellisesta elpymisestä". Samaan aikaan kun tämä uusi aikakausi alkaa, olen nähnyt sävyjä, joissa puhutaan "mahdollisuuksista" ja "taloudellisesta elpymisestä". Esimerkiksi Sanna, se kuuluisa Sanna, joka työskentelee meidän toimistossa, on jo yrittänyt vakuuttaa, että tämä on vain "uusi tapa ajatella joustavuutta". Mutta minä tiedän, mitä hän tarkoittaa. Hän on kuin kaikki muutkin, jotka uskovat, että joustavuus on vain koodisana sille, ettei työntekijällä ole enää rajoja. Se on samaa kuin se, mitä Sanna-tyyppiset ihmiset yrittävät väittää tästä lomamuutoksesta: se on vain "uusi tapa ajatella joustavuutta".

Tämä lomamuutos on osa laajempaa trendiä, jossa rajat työn ja vapauden välillä hämärtyvät. Se on osa sitä prosessia, jossa meistä tehdään ennustamattomia ja jatkuvasti saatavilla olevia resursseja. Jos loma siirtyy, työntekijä on aina lähellä. Jos loma on epämääräinen, työntekäärä on joustava. Se on vaarallinen tie, jota pitkin kuljemme, vaikka se onkin verhottu taloudellisen kasvun ja tehokkuuden vaatteisiin.

Ja vaikka kaikki yrittäisivät vakuuttaa, että tämä on välttämätöntä, että se on "vältämätön vastaus globaaliin kilpailuun", me tiedämme totuuden. Me tiedämme, että jokainen siirretty loma on askel kauemmas meistä itsestämme ja läheistämme. Me tiedämme, että jokainen uusi "joustavuus" on askel kauemmas meistä itsestämme ja läheistämme. Me tiedämme, että lopulta jäljellä on vain tyhjä kalenteri, joka on täytetty muiden tarpeilla, ei meidän omilla."

Onko se sitten syksyn siirtämistä vai elämänrytmin murentamista? Se on sama asia. Me olemme jo menettäneet kontrollin, ja nyt me yritämme vain neuvotella siitä, kuinka paljon meistä jää jäljelle, kun kaikki on siirretty ja uudelleenjärjestelty.