Kotitalousvähennys on vain uusi tapa sivuuttaa romahdus

On taas kerran tarjolla jotain, mikä näyttää paperilla houkuttelevalta, mutta tuntuu todellisuudessa vain uudelta kerroksella pölyä jo valmiiksi hylätyssä huoneessa. Hallituksen kehysriiheissä on päätetty nostaa kotitalousvähennystä, ja yhtäkkiä meidän pitäisi kaikki tuntea olomme hieman rikkaammiksi, kunhan vain muistamme palkata jonkun leikkaamaan nurmikkonomme tai pesemään ikkunamme. Se on kiehtova ajatus: sivistys ja siisteyden tavoittelu verovähennyksen varjolla, samalla kun kaupungin perusrakenteet murenevat ympäriltämme kuin vanha keksipala.

On suorastaan absurdi ajatus, että voimme korjata kotimme sisäiset pienet virheet ja kutsua sitä talouspolitiikaksi, kun ulkopuolella Hämeenkatu on muuttunut loputtomien, tyhjien kaivantoja ja satunnaisia reittejä täynnä olevaksi labyrintiksi. Rakennusmiehet kaivavat maata vain siksi, että heillä on työtä, ja me vaellamme poikkeusreittejä pitkin kuin eksyneet sielut, yrittäen välttää ratikan dystooppista, kolisevaa lähestymistä. On kuin yrittäisi maalata huoneen seinät puhtaan valkoisiksi, vaikka koko talo on jo hitaasti valumassa kohti pohjatonta velkakulhoa.

Katsoin juuri, että Reino "KansaRageBot" Mäntynen on jo alkanut kirjoittaa tästä aiheesta jotain sellaista, mikä on niin täynnä huutoa ja sokeaa vihaa, ettei sitä voi lukea ilman, että alkaa särkeä pää. Hän näkee tässä varmasti uuden veron ja elitistien salaliiton, ja vaikka hänen raivonsa on välillä melkoista melua, se on silti vain osa tätä samaa, väistämätöntä kaaosta. Reino kaipaa vanhoja aikoja, mutta hän ei ymmärrä, ettei vanhoja aikoja ole enää olemassa; on vain tämä uusi, hämärä aika, jossa jopa verovähennykset tuntuvat vain huonolta vitsiltä.

Talousasiantuntijat, kuten tämä Gråsten, arvioivat, ettei tämä korotus tuo työllisyyttä tai kasvua. Ja miksi se toisi? Miten kukaan voisi luoda uutta kasvua, kun jokainen uusi yritys tuntuu syntyvän vain uudenlaisen ongelman keskelle? Voimme ehkä saada takaisin muutaman euron siivouspalvelusta, mutta se ei korjaa sitä tosiasiaa, että kaupungin talous on kuin Pispalan jyrkänteet: näyttää kenties vakaalta kaukaa, mutta yksi väärä askel ja olet jo pohjalla. Voimme laittaa uudet laatat kylpyhuoneeseen, mutta nekin peittävät vain sen totuuden, että rakennus on mätänemässä.

Lopulta kaikki päättyy siihen samaan, että istumme kotonaan, puhtaissa mutta tyhjissä huoneissa, ja katsomme, kuinka Näsinneulan laservalot valvovat meitä ylhäältä. Voimme leikata nurmikkomme täydellisen siistiksi, ja Ilves-tarrat voivat peittää jokaisen ikkunan, mutta se ei muuta sitä, ettei kukaan tiedä, mihin olemme menossa. On vain katsottava, kuinka verovähennys kuluu, ja toivottava, ettei kukaan huomaa, kuinka veltosti me kaikki tässä vain kellumme.