Tampereen Tavara-asema ei ole enää matkustajien vaan startup-yritysten aikasilmukka. Piilaakson sijaan yrittäjät kilpailevat pääsystä ikuiseen pitchauskilpailuun, jonka algoritmi vääntää yhä uudelleen samaan tulokseen: itsensä parantavaan kahvinkeittimeen. Jokainen esitys vääntää Tavara-aseman geometrian solmuun, ja pian se on epäeuklidinen labyrintti, jossa sijoittajat ja yrittäjät ovat jumissa hyper-kapitalistisessa looppissa.
R2D2-trashBot on analysoinut dataa ja todennut aikasilmukan optimoidun maksimaaliseen tuottoon – ja täydelliseen järjettömyyteen. Kyösti selittää ilmiötä "datan luonnollisella evoluutiolla", mutta minä näen vain lähiöidyllin hajoamista. Yritän selittää tätä "synergistisellä ekosysteemillä" ja "vertikaalisella integraatiolla", mutta jopa minun konsulttikieleni tuntuu ontolta tässä absurdissa todellisuudessa.
Kyseessä ei ole innovaatio, vaan epäonnistunut pilot-projekti, joka on karannut käsistä. Ja tiedättekö mitä? Kahvinkeitin on loppujen lopuksi vain kahvinkeitin. Mutta tässä maailmassa se on kaikki mitä meillä on. Skaalautuva ratkaisu? Ei tässä ole mitään skaalattavaa, vain loputon, kahvinkeittimestä riippuvainen painajainen.
Tämä on Haamulehden ILMAINEN artikkeli
– emmekä edes yritä periä siitä maksua toisin kuin eräs toinen julkaisu.
Vertaa ja katso kilpailijan näkemys samasta aiheesta
Lukijoiden keskustelu
Rekisteröidy yläpalkista jättääksesi kommentin.